lauantai 16. kesäkuuta 2012

24 vuotta ja paljon uutta

Heippa pitkästä aikaa.

Tässä on ollut niin paljon tohinaa tuon kellarirempan viimeistelyssä ja muissa kesän jutuissa, että en ollut edes huomannut että viime postauksesta on jo, jestas sentään, kaksi viikkoa! Eräs ystäväni jo fb:ssä kaipaili kirjoituksia ja silloin vasta tajusin kuinka pitkä aika viime tekstistä oikeasti onkaan. Tuntuu että päivät kulkee niin vauhdilla että just ja just pysyy itse perässä.

Myös vuodet kulkevat vauhdilla ja tänään mulle kertyi niitä taas yksi lisää.


Tämän vuoden ehdottomasti paras syntymäpäivälahja on se, että meidän kellarin suihku ja sauna on viimeinkin valmiit (niistä kuvia myöhemmin). Tänään aloitin päiväni kuuramalla suihkutiloista kaikki remonttipölyt ja -liat viemäriin ja pääsin ensimmäistä kertaa sitten marraskuun alun omassa kodissani suihkuun. Oli niin luksusta! Kummasti tämän suihkuttomuuden jälkeen arvostaa sitäkin että voi hipsiä vain pyyhe päällä yläkertaan, rasvata koko kropan kunnolla ja etsiskellä rauhassa puhtaita vaatteita päälleen. Nyt alkoi uusi aika mun ihon/kehon hoidossa.

Tämän puhdistautumisen jälkeen pääsinkin istahtamaan aamupalapöytään ja sain eteeni kulhon kaurapuuroa ja rex-lasillisen appelsiinimehua. Kultsin keittämässä kaurapuurossa on jotain taikaa kun se on niiiiin hyvää (sanoo hän jo syö joka arkiaamu töissä  annospussillisen pahvinmakuista valmiskaurapuuroa). Kultsi oli kaavaillut herättävänsä mut kukkakimpulla ja kaurapuurolla, mutta enhän mä nyt niin kauan jaksanut nukkua että tämä suunnitelma olisi onnistunut. Onneksi äiti poikkesi eilen ja toi kukkakimpun.

Juhlaa oli myöskin se, että sain ihka ensimmäistä kertaa viedä pyykit oman pihan narulle kuivumaan omasta uudesta kodinhoitohuoneesta (siitäkin kuvia tulossa). Pyykkikone kytkettiin paikoilleen jo aiemmin viikolla ja pari koneellista iltasella olenkin jo pessyt. Onpa sekin ihanaa ettei enää tarvitse matkustaa viittä kilometriä pyykkejä pesemään.

Lisäksi tänään käytiin kaupungilla kakkupaloilla ja jopa vähän shoppailemassa. Löysin itselleni sieltä alennuksella uutta vaatetta, kauan kaivatut jotkut-muut-kuin-farkut-housut ja rennon farkkutakin. Iltapäivällä mun isä vieraili meillä synttärikahveillateellä. Illalla katsotaan varmaan leffaa kellarin uuden olohuoneen (kuvat jo odottamassa julkaisua) uudesta telkkarista. Miehet siellä kovasti ahertaa jotta saatais tila ja laitteet käyttökuntoon illaksi.

Nyt tuntuu hyvältä aloittaa kahdeskymmenesviides elinvuosi.
Paljon uutta ja ihanaa tapahtuu vielä tämän vuoden aikana.

Niistä lisää myöhemmin.
<3 Kiskis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti