Itse naputan vielä hetken töissä ja sitten suunnataan Kultsin kanssa ruokakaupan kautta kohti saarta.
Viime vuoden jussi meni vähän tylsissä merkeissä, mutta tänä vuonna aion nauttia mökkijuhannuksesta täysillä.
Muuna sivun täytteenä tällä kertaa vinkki hyvään ja helppoon raparperipiirakkaan, jota itse leivoin viikko sitten synttäreideni kunniaksi töihin ja meillä kotona kahvilla piipahtaville. Hyvä herkku näin juhannuksen aikaan kun raparperipuskat puskee vartta enemmän kun ehtii syödä.
400 g | Murotaikinaa (voi olla pakastekin) |
Täyte | |
1 tlk | Maitorahkaa |
1 tlk | Kermaviiliä |
2 | Kananmunaa |
2 dl | Sokeria |
2 rkl | Sitruunanmehua |
1 tl | Vaniljasokeria |
Pinnalle | |
n. 250 g | raparperia pitkittäin ohuiksi suikaloituna |
2 rkl | sokeria (ruokosokeria) |
Tuoreet raparperit voi päästää tosi paljon nestettä ja piirakan hyytyminen siksi kestää. Kohtuu hyvä keino tähän on viipaloida raparperit jo edellisenä päivänä ja asetella ne johonkin kulhoon ja jääkaappiin. Niitä on sitten helpompi rullaillakin kun eivät ole tuoreeltaan niin helposti poikki rapsahtavia.
Kauniitahan nuo kuvat ei ole, mutta kauniilla asettelulla ja vaniljakastikkeella saa jälkiruokaihmeitä aikaan.
<3 Kiskis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti