perjantai 20. heinäkuuta 2012

Benvenuti a Venezia!

Matkaan lähdettiin siis Regionale-junalla tiistaina aamupäivästä. Matka oli Interrail-lippulaisille ilmainen ja kesti 3,5 tuntia, mutta jos olisi halunnut olisi päässyt nopeammalla junalla paikkamaksun hinnalla.

Venetsian rautatieaseman pääovista ulos astuttuamme haukottiin hetken henkeämme kun näkymä oli jotenkin niin satumainen. Meidän hotelli, Best Western Premier Hotel Sant’ Elena sijaitsi aivan vanhan ja sokkeloisen kaupungin toisella puolella St. Elenan saarella. Rinkat selässä lähdettiin siis paahtamaan pitkin Venetsian upeita ja kapeita katuja ja siltoja. Pysähdyttiin matkalla ensin syömään pizzat ja sitten nappaamaan jätskit ja muutenkin katseltiin ohimennen nähtävyyksiä, joten kävely hotellille taisi viedä yli kaksi tuntia. St. Elenalle päästessä todettiin, että hiukan helpommin perille olisi päässyt paikallisliikenteen vesibussilla, mutta kyllä tuo kävely oli sen verran mahtava kokemus että ei harmittanut. Päätettiin kuitenkin jo tuolloin, että lähtöpäivänä kuljetaan takaisin asemalle sillä vesibussilla.


Iltasella lähdettiin uudelleen liikkeelle. Täytyy sanoa, että Venetsia on ehdottomasti kaupunki, jossa pitää yöpyä. Se nimittäin herää illalla aivan toisenlaiseen elämään. Oli ihan oma tunnelmansa kuljeskella niitä kujia vähän syrjempänä turistikeskustasta kun ikkunoista saattoi nähdä vilaukselta kuinka paikalliset kestitsivät perheitään ja ystäviään italialaiseen tyyliin. Jos kulkee ilman karttaa kannattaa varautua umpikujiin ja kiertoreitteihin. Välillä sivuteillä tuli epäusko siitä johtaako tie minnekään, kun kuja veikin matalan lyhyen tunnelin läpi tai kapeni tosi pieneksi – ja joskus se tie tosiaan loppui kuin seinään, tai kanaaliin – ja sitten oli vaan käännyttävä takaisin.

Parhautta oli myös kun ostettiin limsat ja istuttiin Kultsin kanssa pitkään vain rannassa katselemassa laivoja, saaria, valoja, merta ja ihmisiä. Oli lämmin… Voi rakkaus – voisinpa lähteä sinne takaisin just nyt.


Hotellin aamiainen oli huikein kaikista. Makeita leivonnaisia (croissantteja, kakkuja, muffineja, viinereitä) oli oikeasti yli kymmentä eri sorttia, plus siihen päälle hyvät valikoimat leivissä, muroissa ja mysleissä, jugurteissa, hedelmissä ja juomissa. Palvelu oli ystävällistä ja tila hulppea.Tämä hotelli oli muutenkin mielestäni koko reissun hienoin yleisten tilojen, kylppärin ja huoneiden puolesta, mutta juuri sieltä unohdin napsia ne valokuvat.

Päivällä käytiin rannassa merimuseossa, jossa hinta-laatu suhde oli todellakin kohdallaan. 1,55€ maksamalla pääsi ihailemaan neljän kerroksen verran kaikkea merenkulkuun liittyvää historiaa mitä kuvitella voi. Lisäksi samalla rahalla pääsi siistiin vessaan. Muuten Venetsiassa pääsi joihinkin kirkkoihin kurkistamaan ilmaiseksi ja toisiin meno maksoi jokusen kolikon. Oltiin niin haltioissamme jo rakennuksista ulkoapäin että monessakaan ei maltettu maksaa itseämme sisälle asti.


Lähtöpäivänä torstaina käytettiin tosiaan paikallisliikenteen vesibussia (7€/ nenä, mutta luulen että paikalliset pääsee halvemmalla) rautatieasemalle siirtymiseen. Siellä oli kauhea ruuhka ja pitkä jono palvelutiskille, niin minäpä jonotin sen jonon ja sain kuulla että seuraava juna on pikajuna (Frecciargento) joka maksaa meiltä 10€/nenä ja seuraava meille ilmainen juna lähtee vasta alkuillasta ja on perillä yömyöhään. Päädyttiin maksamaan se kymppi ja matkustettiinkin sitten todella mukavasti ilmastoidussa vaunussa. Matka Roomaan taisi kestää noin 3,5 tuntia.

Ensi kerralla ollaankin jo Roomassa.

<3 Kiskis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti