keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Sykähdyttävyyksiä

Löysin kaikenlaista muistoja herättävää kolutessani hiukan läpi vinttiä - kirpputoria varten.

Hamsteri kun olen, en edelleenkään pysty luopumaan kaikesta turhastakaan ja muistoja herättävät tai muuten vaan sykähdyttävät esineet jäävät odottamaan mahdollista käyttöä. Tai seuraavaa kertaa kun löydän ne ja uppoudun taas muistoihin.

Mutta hei, kuinka voisinkaan luopua esimerkiksi näin upeista postikorteista? Muistan nämä kaukaa lapsuudesta. Ei tällaisia enää mistään saa. Ehkä näille löytyy joskus joku nostalgiapaikka. Vaikka mökin seinä tai jotain.

Menee kuulkaa jokunen tovi että kaikki tavarat on "inventoitu", kun melkein joka toisen kohdalla pitää pysähtyä muistelemaan ja fiilistelemään. No, elämä on menneiden muistoja ja tulevaisuuden haaveita.

Lopuksi vielä kappale, joka on soinut lähes repeatilla kaksi päivää. Jotain sykähdyttävää on tässäkin.



Hyvää yötä.
Kiskis

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Operaatio kirpputori

Voitte vaan yrittää kuvitella sitä tavaramäärää, jolle olen antanut lähtötuomion. Viimeksi hankkiuduin ylimääräisyyksistä eroon kirpputorilla kolme vuotta sitten muuttaessamme Helsinkiin. Nyt kaksi hamsteria on asunut Helsingissä kolme vuotta ja tuntuu, että ylimääräistä tavaraa on tuplasti enemmän kuin viimeksi. Asiaa ei myöskään auta, että muutimme minun teinivuosieni kotiin ja tavarat jotka sinne lähtiessäni jätin löytyvät nyt taas edestäni.

Remontin alkaessa osa, ne käyttökelvottomat, lentävät roskalavalle ja sieltä kaatopaikalle, mutta pääasiassa tavara on ihan käyttökelpoista, joskin meillä pitkään käyttämättä ollutta. Koska en halua heittää kaatopaikalle käypää tavaraa, näin parhaana ratkaisuna kirpparin. Vuokrasin sitten loossin tavaroilleni ja eilen äidin kanssa käytiin viemässä tavarat myyntiin. Nyt sitten käyn joka päivä loossia järjestelemässä ja jännittämässä saanko tarpeeksi tavaraa myytyä, että saan edes loossivuokran maksettua.
 
Oman loossin vuokraamisessa on riskinsä. Aikaisemmin olen aina päässyt kevyesti plussan puolelle kirppiksillä, mutta kyllä sitä aina jännittää. Rikastumista tällä en tietty tavoittele, mutta olisi se kiva, että ei tarvitsisi omasta pussista maksaa loossivuokraa vaan tuottoa tulis ees sen 15€/viikko verran. Pääasia mulle olis oikeasti päästä siitä tavaramäärästä eroon.

Niin, no pääsishän siitä eroon kaatopaikalle tai johonkin SPR:n kirppikselle kärräämällä, mutta pihinä opiskelijana toivon tietty edes pientä kilahdusta kukkaron pohjalle tavaroista luopuessani. Ja onhan kesällä aikaa vähän hinnoitella ja käydä järjestelemässä. Suunnitelmissa olis myöskin pihakirppari, iltatori tai toisen kirpparin loossi, jos nyt ei tavara vähene tarpeeksi. Katsotaan.

 Kiskis

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Itärajan takana

Poikettiin tossa viikonloppuna Venäjän puolella, kuten jo ennalta kerroinkin. Ennalta ei kyllä kukaan osannut kertoa, minkälaisia kommelluksia pieni reissu toisi mukanaan. Kohokohdat ajattelinkin jakaa täällä.

Matkaan lähdettiin siis aikaisin lauantaiaamuna Helsingistä suuntana Svetogorskin tulli.
Tässä vielä Helsingissä Katajanokalla pe-la yönä
Mä en ole lainkaan negatiivisesti itänaapureihin suhtautuvaa tyyppiä. Laskeskelin matkalla passistani, että olen tässä ylittänyt itärajan seitsemän kertaa aikasemminkin. Tunnen ihania ihmisiä Pietarista ja täytyy sanoa, että ne perheet, joissa olen Pietarissa vieraillut on ehdottomasti top viidessä mun tuntemista mm. vieraanvaraisuudessa ja välittämisessä. Myönnettävä kuitenkin on (ja sen ne mun paikalliset ystävätkin myöntää), että ei tuolla idässä kaikkia asioita ihan helpoksi oo tehty.

Mun aikaisemmilla reissuillani, ei ole koskaan tarvinnut kauan tullissa homehtua. Tällä kertaa mennessä tullivirkailijat saivat kuitenkin päähänsä, että meidän bussiporukka on se verran hankalaa sorttia, että käskyttivät meidät jonoon aakkosjärjestyksessä. Sitten vielä, kun nuo keski-ikäiset rouvat ovat tunnetusti niiiin äänekkäitä, niin arvon virkailijat katsoivat parhaaksi huomauttaa, että ryhmämme pitäisi olla hiljaa jonossa seisoessaan.  Siinä sit naureskelin partaani outoja järjestelyjä, mutta enpä arvannut, että lisää olisi tulossa.

Matkalla bongailtiin Suomelle historiallisia muistomerkkejä
La-su yön hotellihuone ja näkymät meidän ikkunasta. Huomaa panda-päiväpeitto!

Viipurin majapaikkamme osoittautui yhtä yllätykselliseksi kuin tullikin. Etukäteen varattujen huoneiden suhteen tulikin ongelmia, kun vastaanotossa ilmoitettiin ettei samaan parisängylliseen huoneeseen saanut sijoittaa kahta miestä tai kahta naista - ei edes äitiä ja tytärtä. Siinä menikin sitten melkein tunti, että saatiin koko ryhmälle huoneet kun respassa rupesivat järjestelemään asioita uusiksi. Onneksi oltiin Kultsin kanssa pariskuntana huoneensaajien alkupäässä ja ehdittiin siinä sitten siistiytyä iltaa varten, kun osa porukasta vasta odotteli huoneitaan. Tätä omituisuutta lukuunottamatta oli hotellimme, Atlantika, ihan siisti, kohtuuhintainen ja aivan keskellä kaupunkia.

Seuraava omituisuus tapahtui illallisravintolassamme, johon oli ryhmällä tietty pöytävaraus ja menukin valmiina ilmoitettuna. Paikalle päästyämme saimme kuulla, että alkusalaatit oli jo katettu pöytään ja kunkin tulisi sijoittua pöytiin ruokakohtaisesti - pihvinsyöjät, kalansyöjät ja possunsyöjät omiin pöytiinsä. Siinä sitten naureskeltiin, kun pariskunnat, joista toinen oli etukäteen varannut pihviä sisältävän menun ja toinen kalamenun, istuivat nyt ravintolan eri puolilla. Kävihän tämäkin tutustumisleikistä.

Toinen ravintolan omituisuus tuli esiin, kun ihmiset alkoivat kysellä ruokaviinien perään. Tarjoilijat kertoivat, että on kiellettyä tarjoilla lauantaisin alkoholia. Phah! Vai sillä lailla. Raflan terassilla istui parhaillaan paikallisia oluella ja osa meidänkin porukastamme oli aloitellut tuopin ääressä terdellä. Tarjoilijat yrittivät pitää tiukasti linjastaan kiinni, mutta kun seurueemme vanhemmat miehet alkoivat äristä alkoi tarjoilijatyttöjä juosta ympäriinsä ja lopulta joltain pomolta kipitettiin hakemaan lupaa juomien tarjoiluun ja viinipullot löysivät kuin löysivätkin tiensä pöydille. Siinä kyllä tarjoilijatytöt saivat sellaista kiukkua päälleen, että itseltäni olisi itku voinut päästä.

Muutenkin tarjoilu tökki ja pahasti. Tai ei siis tökkinyt lainkaan vaan sujui kuin rasvattu. Lautasten vaihtuminen nenän alla oli niin nopeaa, että tuskin huomasi laskeneensa haarukan kädestää kun lautanen napattiin pois ja uusi tuotiin tilalle. Tämähän johti siihen, että itse söin jo jälkiruokaa kun pöydän toisella puolella oltiin vasta aloittelemassa pääruokaa. Pöytäseurassamme pohdimmekin, johtuiko valtava kiire kiireestä saada meidän ryhmämme ulos ravintolasta ja uudet (paikalliset) asiakkaat sisään. Ihmisiä viivyttävän viinin tarjoilukieltokin tuki tätä ajatusta. Koskaan tämä asia ei meille selvinne, mutta varmaa on, että vaikka ravintola oli varattu ryhmällemme klo 20-23 väliseksi ajaksi oli jälkiruuat syöty jo 21.30. No, mua se ei haitannut, sillä pitkän päivän väsyttäminä käveltiin Kultsin kanssa raflasta suoraan hotelliin ja painuttiin nukkumaan.
Seuraavana päivänä ulos kirjautuessa huomattiin, että respa oli tehnyt hieman hutiloivaa työtä majoittumistodistustemme kanssa ja Kultsin passin väliin oli eksynyt seurueemme veteraanin, 1919 syntyneen herran todistus. Siinä sitten selviteltiin tovi jos toinenkin, kunnes Kultsi sai passiaan vastaavat tiedot majoittumistodistukseen.

Muuten päivä kierreltiinkin sitten kaksin tutustumassa kaupunkiin ja seuraava outous tapahtuikin vasta tullissa.
Nuijamaan tullissa oltiin siinä hiukan ennen neljää iltapäivällä - ja niin oli ukkonenkin. Kun porukka oli saatu passintarkastuksista läpi kävi ilmi, että tietokoneyhteydet ovat rikki, eikä bussiamme voida päästää läpi ennen kuin ne taas toimivat. Siellä sitten odoteltiin. Ja odoteltiin. Ja odoteltiin. Vettä tuli kuin Esterin p******stä ja salamoi jatkuvalla syötöllä. Ei kenenkään maalla, ilman Venäjän viisumia, mutta ilman lupaa siirtyä Suomen puolelle. 

Odottelua kesti yli neljä tuntia, kunnes paikalle saatiin vihdoin joku komeahattuinen armeijan mies ja vihdoin asioita ruvettiin hoitamaan - manuaalisesti, ilman koneita. Bussiinkin meidät päästettiin kahteen kertaan, kun ensimmäisellä kerralla passeja bussin ovella tarkistanut virkailija sekosi laskuissa ja passitti kaikki uudestaan ulos ja homma aloitettiin alusta. Ei voinut muuta kuin nauraa, vaikka vanhemmat rouvat hyssyttelivätkin, ettei tällaisessa tilanteessa sopinut nauraa. 

Liikkeelle päästyämme ehdittiin nielaista ennen kuin tipahti, kun Suomen tullissakin sitten meni melkein tunti, vaikka edessä ei ollut ainuttakaan autoa. Mikä lie niitäkin siellä hidastanut.
Näistä mä tykkään!

Meni sitten hiukan myöhempään, eikä Helsingistä enää liikkunut mikään julkinen kulkuväline kotikuntaa kohti kun puoli yhdeltä yöllä päästiin vihdoin takaisin Kiasman eteen. No, sain aamun työt peruttua ja yhden yön lisää Helsingissä Kajanokalla Kultsin kainalossa. 

Sellaista.
Seuraavat tarinat sitten Suomen puolelta.
Kiskis





torstai 9. kesäkuuta 2011

Kesäkuun ekan viikon kuulumisia

Mun elämä on tässä kesäkuun alussa ollut suht huoletonta puolilomailua. Joitain työjuttuja ja ja oppariasioita on tullut tehtyä, mutta pääasiassa oon saanut nyt nauttia näistä helteistä rennolla otteella. 

Eilen piipahdin Helsingissä oppariasioita hoitamassa ja muuten humputtamassa. Aamuvarhaisen bussimatkan ja keskiyön kotiinpaluun väliin mahtui monenmoista. Aamiainen Kesärannantiellä, opparisopimuksia Töölössä,  kirpputoreja Manskulla, keskustan vaatekauppojen koluamista, "nostalgiamatka" Stocca-Pasila ex-kotiratikalla, pikakäynti Myrtsissä, ystävä Töölössä, Picnic Hietsussa ja vielä nopea päivällä varaukseen jätettyjen vaatteiden lunastuskierros ennen bussin lähtöä. Päivä meni hullun nopeasti. Jalat oli puhki ja tyttö ihan väskä kun kotiin vihdoin pääsin. 
Eilisen aamupalamaisemat Töölöstä

Se olikin sitten tämän viikon kiireisin päivä - ja sekin tosi mieluisa ja itselle lähes kokonaan pyhitetty. 
Ihana kesäfiilis. Rentoja päiviä, jätskiä, lämpöä, ystäviä, grillailua ja ihanaa luontoa.
Tämän päivän illallinen.




I-ha-naa! Mä todellakin olen kesän lapsi. Eikä haittaa yhtään että lämpöä riittää.

(Viikonloppuna vois toki vähän sadellakkin että pihan tynnyrien vesivarastot täyttyis ja mulla riittäis vaivalla vaalimille istutuksilleni kasteluvettä. Mehän ei tosin siitä sateesta oltais nauttimassa kun viikonlopuksi on tiedossa vähän itärajan ylityksiä, historiaa ja hotelliyö :) )

Tiistain mittarialukemia. Varjossa!







Toivottavasti muutkin ehtii nauttimaan kesästä ja kesäkeleistä. Ens viikollahan se vissiin viileneekin, mutta kyllä sitä viileemmälläkin ilmalla kesästä voi nautiskella.

Nyt lähdetäänkin Vespailemaan appiksille saunaan ja uimaan.

Rentoja kesäpäiviä ja -iltoja muillekkin!
Kiskis

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Viherpeukalo heräilee

Mä en oo koskaan ollu mikään viherpeukalo. Pari huonekasvia kasvaakituutti ja keräs pölyä monta vuotta, ennen kuin kuihtui ja heitin ne menemään. Puutarhassa auttelukaan ei ole koskaan oikeen kutsunut. On ollut aina muita kiireitä. Talon ostoa suunnitellessa jännitinkin hiukan, miten meidän käy ton pihan kanssa. 

Turhaan jännitin. Alkuinnostus on ainakin ollut lupaava. Ehkä viherpeukalottomuuteeni onkin ollut syynä kohteen puute. Nyt, kun piha on oma eikä kukaan muu pidä siitä huolta ja sinne saa hankkia juuri ne itse valitsemat kasvit, onkin tilanne ihan eri kuin silloin kun äiti sai yksin kykkiä rikkaruohoja nyppimässä ja minä vilistin kavereiden kanssa kylillä. Olen jo useampana päivänä löytänyt itseni ruohonjuuritasolta nokkosia ja voikukkia vastaan taistelemasta. Pihalla kykkiessä menee helposti monta tuntia - ja se on aika terapeuttistakin.

Jotta homma ei loppuisi kesken (ei se näin vanhalla pihalla kyllä ole vaarana) käytiin tänään ostoksilla puutarhamyymälöissä. Matkaan lähti kukka jos toinenkin ja kaikenlaista pihahommissa tarpeellista tavaraa. Vitsailtiinkin, kun mä menin ostamaan kukkia ja Kultsi meni ostamaan raivuria/trimmeriä. No, onneksi se trimmeri pysyy kaukana mun istutuksista.
 
Pihalla jököttäviiin karuihin betoniruukkuihin istutin ihanan pinkkiä Daliaa. Ehdottomasti yks mun lempikukkanen. Odotan innolla että se täyttää koko ruukun.

Leveään kukkalaatikkoon laitoin Kelloköynnöstä, joka kukkii sitten vasta loppukesästä. Täyttäköön se nyt kukkalaatikon köynnöskehikon, niin kohta se antaa vähän suojaa ja näköestettä tien ja pihakalusteiden välissä. Köynnöksen kaveriksi asettelin pari Lumitähteä, joiden olisi tarkoitus levittyä pitkin laatikkoa ja peittää ruma multa.
Tämä ilostus taas on kasvanut pihalla iät ja ajat. Liekö Rhodorendron vai mikä. Jätin kuvatsa pois sen huonokuntoisuuden. Suurin osa pensaasta on kovasti kärsineen näköistä. Ajattelin kokeilla joku päivä jos se piristyisi piimäkylvystä, kun tällaisen vinkin äidiltä kuulin. Nyt tuo kärsinyt kaunokainen on kuitenkin alimmille oksilleen jaksanut ponnistaa pari kukkaa. Ja nuppuja näyttäisi olevan lisääkin. Odottelen innolla.

Kohta lähden lenkkipoluille. Pari viime päivää meni kuin sumussa, kiitos omituisille työvuoroille 04-12 ja 05-12. Eilenkin kun lähes koko Suomi juhli valkolakkeja tai muita koulunpäätöksiä, mä toivuin sohvalla ylipitkistä päikkäreistä. Onneksi ja piristykseksi meillä kävi jätskivieraita illalla ihan yllättäin. On niin kivaa asua täällä. <3

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Ananasburgeri ja aurinko

Oi ihana kesä. Kiitos että tulit.

Eilen vietettiin ex tempore äiti-tytär hetki ensin rikkaruohoja kitkien ja sitten järven rannalla grilliruokaa herkutellen. Parhautta tämäkin.

Tässä kalpenee isot pikaruokaketjut kateudesta: lähigrillin makkaraperunat ja ananashamppari. Voi NAM!
Koska kesäilma ja fiilis jatkuu selvästi tänäänkin, kaivoin soittolistalle viime kesän tanssilemppareita.
Tässä vähän esimakua:




Kiskis