torstai 20. tammikuuta 2011

K-vitamiinin puutos?

No, ehkei sentään, sillä sehän on aika harvinainen tapaus. Jostain syystä kuitenkin on viimeaikoina tehnyt ihan hirveesti mieli kaalia. Eilen kun Kultsi soitti ja pyysi mua tekemään jotain ruokaa, niin enpä voinut kuin valmistaa kaalipataa.
 
Ne on harvassa ne tilaisuudet kun mulle annetaan vastuu tän huushollin ruokailusta. Mä oon enemmänkin se leipuri ja jälkiruokakokki ja Kultsi hoitaa ton oikeen kokkailun. Yleensä. Sillä kyllä mäkin jotain osaan.


Aina ei huvittaisi tehdä ruokaa, mutta eilen sattui just sopivasti että piti lukea tämän päivän tenttiin. Kokkailu tuntui niiiiin kutsuvalta paksujen tenttikirjojen ja loputtomien powerpoint-esitysten pänttäämisen rinnalla. 

Lapsena inhosin kaikkia kaaliruokia, mutta nyt aikuisempana olen oppinut himoitsemaan makeaa kypsää kaalia.
Ruoka osui ja upposi, sillä en ole ainoa kaalifani tässä kaksiossa.
Tenttiin valmistautuessa myös koti sai taas hiukka siistimmän ilmeen. Aamusella vasta maltoin vilkaista niitä tenttiasioita. Mutta täytyy sanoa että lykästi, kun tentin tehtävä olikin lastenleikkiä, kiitos syksyn harjoittelun. Arvosanaa odotellessa.


Kiskiksen Kaalipata:

400 g kevyt jauhelihaa
n. 1 kg keräkaalia

2 porkkanaa
2 sipulia

2 valkosipulin kynttä
öljyä paistamiseen
vajaa 0,5 dl siirappia
1 laakerinlehti
suolaa ja mustapippuria

mausteita esim. meirami


Kuori porkkanat, sipulit ja valkosipulit. Pilko kaali, porkkanat, sipulit ja valkosipuli. 
Ruskista jauheliha padassa ja mausta se suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. 
Kumoa jauheliha hetkeksi kulhoon. 
Lisää tilkka öljyä ja ruskista kaali ja sipulit kevyesti. 
Sekoita joukkoon porkkanat, jauheliha, siirappi, laakerinlehti ja vettä niin että ainekset peittyvät. 
Hauduta miedolla lämmöllä kunnes kaali on pehmeää. 
Mausta.

2 kommenttia:

  1. Nam! Näyttää hyvältä - kutsun meidät teille syömään seuraavalla stadin reissulla! //A

    VastaaPoista